Haaga-Helian, HAMKin, Laurean, Metropolian ja XAMKin liittouma tarjoaa maksuttoman koodarikoulutuksen!

Tutustu opintojaksoihin

Tutustu opintojaksoihin

Haluatko apua opintojen valintaan? Vastaa 7 kysymykseen. Saat heti suosituksen.

Avaa amkoodari -kysely

AMKoodari-opinnot sytyttivät kipinän alalle

Jukka Savela opiskelee Xamkin AMKoodari-opintoja Helsingistä käsin, sillä AMKoodari mahdollistaa opiskelun täysin verkossa, oman aikataulun mukaisesti ja vieläpä työn ohella. Hänellä ei ole aiempaa koulutusta alalta ja työtehtävätkin liittyvät muihin tehtäviin. Ohjelmointi on kuitenkin kiinnostanut hyvin pitkään, kuitenkaan sitä aiemmin kokeilematta. AMKoodari onkin tarjonnut erinomaisen mahdollisuuden tutustua alaan. Xamkin hän valitsi koulutuspaikaksi, sillä hänen mielestään se tuntui sopivimmalta paikalta, mikäli haluaa keskittää osaamistaan nimenomaan koodaukseen.

"Uutta perspektiiviä asioiden ratkaisuun koodauksen avulla"

Jukka on suorittanut ohjelmoinnin perusteet ja jatkaa opintojaan PHP:n parissa. Hän kertoo opintojen tuoneen uutta perspektiiviä asioiden ratkaisuun koodauksen avulla.

"Ymmärsin myös, miten sillä voidaan kehittää esimerkiksi yritysten liiketoimintaa ja miten sen avulla saadaan toteutettua tiettyjä ratkaisuja liittyen yritysten nettisivuihin tai tiedonhallintaan. Avoimen amk:n opinnot ovat sytyttäneet kipinän alalle, josta olen ollut pitkään kiinnostunut, mutta jota en ollut aiemmin kokeillut", Jukka lisää.

"Konkreettisen tuloksen näkeminen jo pienen opiskelun jälkeen lisää kipinää"

"Kiinnostavinta on ollut hypätä suoraan koodauksen maailmaan ja nähdä konkreettinen tulos ruudulla jo suhteellisen pienen opiskelun jälkeen. Suosittelen AMKoodari-opintoja kaikille koodauksesta kiinnostuneille, jotka haluavat opiskella itsenäisesti, ja saada ensituntumaa koodauksen parissa. AMKoodarin perustason opinnot antavat hyvää perustuntemusta alasta kiinnostuneille. Lisäksi edistyneempiä opintoja löytyy myös jo ohjelmointia entuudestaan osaaville. AMKoodari tarjoaa loistavat mahdollisuudet kehittymiseen oman kiinnostuksen ja taidon mukaan", Jukka hehkuttaa.

AMKoodari on vuosina 2019-2021 Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella toteutettavaa maksutonta koodarikoulutusta. Koulutus toteutetaan viiden ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Koulutusta tarjoavat Haaga-Helia, Hamk, Laurea, Xamk ja Metropolia.

Takaisin etusivulle

Koulutuksen rahoittaa:
Opetus- ja kulttuuriministeriö

Tietosuojaseloste